Alpo M. Rusi : Etupiirin ote : Suomen valtapeli Euroopan rajalla 1700-2014

€23.00
In stock
Only %1 left
SKU
P-ETUP-32250C
See all options

Suomen ulkopolitiikkaa kylmässä sodassa oli menestystarina. Se sisälsi kuitenkin kääntöpuolen, jolla oli seurauksensa: suomettuminen, vaikenemisen ja heikennetyn itsetunnon kulttuuri, joka esti näkemästä ajoissa Neuvostoliiton romahduksen ja kolhi vallan kolmijakoa.

Myöhemmin 1990-luvulla Suomi harjoitti rohkeaa ulkopolitiikkaa, liittyi Euroopan unioniin ja Naton kanssa solmittiin rauhankumppanuussopimus. Suurvallat keskustelivat 1997 Helsingissä Naton laajennuksesta ja Kosovon rauha saavutettiin suomalaisvälityksellä.

Maailman turvallisuusrakenteiden iso kuva muuttui pian 2000-luvun alussa ja Suomi tuli taas käännekohtaan. Keskustelu vaihtoehdoista oli vaikeaa, ulkopoliittinen johtojärjestys alkoi hajota, kun pääministeri johti EU-politiikkaa ja presidentti keskittyi YK:hon ja Venäjään. Yhteisten ja kansallisten tavoitteiden luominen vaikeutui. Valtiojohto alkoi kulkea selkä edellä tulevaisuuteen. Suomettumisen pesänselvitys keskeytettiin.

Ulkopolitiikka hajosi vähitellen projekteiksi, mikä selittää heikon tuloksen turvaneuvostovaalissa 2012, konsensuksen päättymisen euroalueen kriisin hoidossa - ehkä muitakin takaiskuja.

Tässä kirjassa Alpo Rusi käsittelee ulkopolitiikan sisäpoliittisia taustoja ja kuvaa tapahtumia ja päätöksentekoa - myös omien kokemustensa kautta. Hänen mukaansa on vahvistettava vallan kolmijakoa, joka loisi aremmat edellytykset uudelle menestystarinalle, kokoavalle strategialle, Suomen kansainvälisen aseman vahvistamiseksi.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorAlpo M. Rusi
TitleEtupiirin ote : Suomen valtapeli Euroopan rajalla 1700-2014
Keywordspoliittinen historia, valtiot, Ruotsin vallan aika, legitimiteetti
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja