Annukka Ruuskanen : Nykyteatterikirja : 2000-luvun alun uusi skene
Suomalaisessa teatterissa on meneillään kiinnostava aikakausi. Nykyteatterin ja esitystaiteen muodot uusiutuvat nopeasti. Kirjoitettuun näytelmään ja psykologisiin roolihahmoihin perustuva perinteinen teatteriesitys on saanut rinnalleen laajan kirjon uusia tekemisen muotoja Kristian Smedsin suuren näyttämön mittaisista teoksista Todellisuuden tutkimuskeskuksen yhtä katsojaa varten suunniteltuihin esityksiin.
Teatteri on yhä vahvemmin yhteydessä medioituneeseen todellisuuteen, mikä näkyy paitsi esitysten estetiikassa myös esitysten tekemisen prosessissa ja toteuttamistavoissa. Toisaalta katsojan kokemusta korostavilla ja eri taidemuotoja yhdistävillä esityksillä pyritään saavuttamaan välittömämpi yhteys ympäröivään maailmaan.
Teatteri-lehden päätoimittajan Annukka Ruuskasen toimittama teos esittelee laajasti uuden teatterin käsitteitä, sisältöjä, hiljattain tehtyjä esityksiä sekä esitysten yleisösuhdetta. Keskeiset nykyteatterimme tekijät avaavat työmetodeitaan, taidekäsitystään ja näkemyksiään uudesta estetiikasta sekä taiteen tehtävästä. Kirjoittajina on yli 20 alan eturivin teatterintekijää, tutkijaa ja toimittajaa sekä alan opettajia Teatterikorkeakoulusta.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Annukka Ruuskanen |
Coauthors | Annukka Ruuskanen |
Title | Nykyteatterikirja : 2000-luvun alun uusi skene |
Keywords | dramaturgia, estetiikka, teatteritaide, kokeellinen teatteri |