Anssi Roiha & Jerker Polso : Onnistu eriyttämisessä
Eriyttämisen tulisi koskea kaikkia oppilaita. Opetusta eriyttämällä jokainen oppilas saa onnistumisen kokemuksia ja mahdollisuuden oppia omien vahvuuksiensa mukaisesti.
Teos antaa opettajalle paljon konkreettisia vinkkejä niin eriyttämistä tukeviin opetusjärjestelyihin, oppimisympäristöihin, opetusmenetelmiin, oppimisen tukimateriaaleihin kuin oppimisen arviointitapoihin. Liitteisiin on koottu lomakkeita opettajan työn tueksi. Yhteisöllisesti toteutettu eriyttäminen voi olla mielekäs ja vaivaton osa opetuksen suunnittelua ja toteutusta.
Uudistetussa painoksessa on huomioitu uusien tutkimusten tuomat näkökulmat niin teoriaosuuksissa kuin käytännön vinkeissä. Teokseen on lisätty antia muun muassa eriyttävästä arvioinnista ja ylöspäin eriyttämisestä sekä vahvistettu aineenopetuksen näkökulmaa eriyttämiseen.
Anssi Roiha on koulutukseltaan erityisluokanopettaja ja englannin aineenopettaja. Tällä hetkellä hän työskentelee erityispedagogiikan yliopistonlehtorina Jyväskylän yliopistossa. Jerker Polso on koulutukseltaan erityisopettaja ja luokanopettaja. Tällä hetkellä hän työskentelee Jyväskylän normaalikoulussa perusopetuksen 1.–6. luokkien rehtorina.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Anssi Roiha & Jerker Polso |
Co-authors | Illustrated by: Teguh Mujiono, Danilo Sanino and Mikkka Paajanen |
Title | Onnistu eriyttämisessä |