Draamatyöskentelyn käsikirja

€62.40
In stock
Only %1 left
SKU
P-DRAA-A092FA
See all options

Tämä kirja on uusi ja täydennetty versio vanhasta klassikostamme Draamaharjoitusten keittokirjasta. Sisältöä on jaoteltu uudella tavalla, mukana on täysin uusia osioita ja lisäksi liitteet ovat uudistuneet ja jalostuneet kokonaan omaksi osuudeksi.

Kirjan ensimmäisessä osassa tutustutaan draamatyöskentelyn lähtökohtiin ja draamatunnin rakenteeseen. Siinä on laaja valikoima erilaisia harjoituksia, jotka sopivat draamatunnin rakentamiseen erilaisin teemoin tai sisällöin.

Toisessa osassa syvennetään draamaosaamista, eli tutustutaan draamakasvatuksen genreihin ja työtapoihin. Mukana on monta sellaista genreä, joita ei vanhassa keittokirjassa ole.

Kolmannessa osassa on valmiita esimerkkikokonaisuuksia mm. draamakorttien ja kuvien hyödyntämiseen. Mukana on myös uudet valmiit prosessidraama- ja työpajateatterikokonaisuudet, jotka voi halutessaan ottaa käyttöön sellaisenaan tai käyttää esimerkkeinä oman kokonaisuuden suunnittelussa.

Kirjan on kuvittanut Tessa Astre, jonka vanhastakin keittokirjasta tuttu Anzelmi-hahmo opastaa käsikirjan sivuilla uutta draamasukupolvea. Kirjassa on kestävät muovikannet ja metallinen kierresidonta, joten se on luotu kestämään kovassa käytössä!

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
Co-authorsEdited by: Marianne Räsänen, Mila Auvomaa, Kirsi Juvonen and Pirkko Ritanen
Illustrated by: Tessa Astre
TitleDraamatyöskentelyn käsikirja
Keywordsdraamapedagogiikka, draamakasvatus, ilmaisukasvatus, draamamenetelmät, harjoitukset
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja