Edgar Savisaar : Viron vaaran vuodet
Entinen pääministeri Edgar Savisaar on Viron poliittisen elämän värikkäimpiä
hahmoja. Hän on sekä kunnioitettu että rakastettu, mutta myös kiistelty henkilö.
Savisaar ei ole pantannut mielipiteitään, vaan on tuonut ne aina monien mielestä
ärsyttävänkin suorasukaisesti ilmoille. Sama linja jatkuu hänen viime vuonna
Virossa julkaistussa muistelmateoksessaan Peaminister. Eesti lähiajalugu 1990-
1992. Siinä Savisaar pureutuu kolmeen Viron itsenäisyyden palauttamisen
kannalta ratkaisevaan vuoteen 1990-luvun alussa. Savisaaren rooli
itsenäistymisprosessissa oli keskeinen ja hän oli tuohon aikaan Suomessa ehkä
tunnetuin nuoremman polven poliitikko. Suomessakin herätti huomiota virallista
Suomea kohtaan kirjassa esitetty kritiikki.
Savisaar on lyhentänyt teoksesta suomalaista lukijaa varten version,
johon hän on lisännyt Viron historiaa 2000-luvun alkuun asti sekä taustoittanut
Viron tilannetta itsenäistymisen aikoihin. Teos on kuvaus Viron itsenäistymisen
eri vaiheista, luonnollisesti tekijänsä, silloisen pääministerin näkökulmasta.
Suomalaista lukijaa kiinnostaa ennen muuta kuvaus Neuvostoliiton
hajoamisesta, tammikuun kriisi, neuvostoaikojen viime hetkien kuvaus sekä
elokuun kaappaus. Ne muodostavat selkeän kokonaisuuden, jossa myös Suomen osuus
tulee hyvin esille.
Edgar Savisaaren muistelmat on Viron lähihistorian perusteoksia.
Riikikogun puheenjohtaja ja Tallinnan kaupunginjohtaja. Hän on Viron
keskustapuolueen puheenjohtaja ja nykyisen hallituksen talousministeri.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Edgar Savisaar |
Coauthors | Jouko Vanhanen & Raija Hämäläinen |
Title | Viron vaaran vuodet |
Original title | Peaminister Eesti lähiajalugu 1990-1992 |
Keywords | muistelmat, poliitikot, poliittinen historia, pääministerit |