Eila Kostamo : Isänkuvat

Joskus tuonnempana. Milloin tuonnempana? muistuttaja yritti kuiskata.

On ollut kypsymässä kertomus särkyneestä suvusta, Wilman kertomus ainoalle pojalleen Sakarille. Millaisten voimien, tahtojen ja intohimojen sokkelosta he ovat tulleet elämäksi kutsuttuun paikkaan? Wilma haluaa lahjoittaa pojalleen sukuhistorian, ennen kuin hänestä aika jättää. Työ on jäänytkesken. Yksinhuoltajuus, toimiminen opettajana, taidehistorioitsijana ja taiteilijana ovat vieneet hänen aikansa ja voimansa.

Jos Karin olisi tehnyt toisen ratkaisun joulukuussa 1904... Ei sitten olisi minua, eikä sinuakaan, Sakari, eikä tälle tarinalle kertojaa. Sukutarinan keskiössä on Karin, Wilman isoisän täti ja hyväntekijä. Karin on suvun ikoni, legendaarinen merikapteenin leski. Pohjalaisen laivanvarustajan tyttären kautta väläytetään purjelaivojen ja patruunien aikakautta. Wilmaa kiinnostavat kuitenkin eniten Karinin persoonallisuus, hänen sovittelijan osansa, ne kauaskantoiset valinnat, jotka hän teki.

Koko aamupäivän kuvia kuitenkin häilyi mielessäni. Kuvittelin hänet makaamassa leikkauspöydällä, laitteisiin kytkettynä, sydän pysäytettynä.

Eräänä iltana Wilma saa puhelun, joka kaataa unelmat rauhaisasta työnteosta. Hän joutuu kohtaamaan elämänsä ja kyseenalaistamaan ratkaisunsa. Sakarin isä, Otso, on pysytellyt näkymättömissä parikymmentä vuotta. Vai onko Wilma häätänyt hänet varjoksi, peitetarinaksi? Heidän väliseensä jääkauteen mahtuu paljon vastaamattomia kysymyksiä.

Alkaa kahden tutkijan rikas ajatustenvaihto, jossa vaietut asiat nostetaan vähitellen päivänvaloon. Entiset rakastavaiset ovat jälleen paljaina toistensa edessä, koettelevassa mutta eheyttävässä kohtaamisessa.

Isänkuvat kertoo yksilöiden kohtalon läpi ihmiselämän ehdoista ja sukupolvien erilaisista haasteista, siitä, mihin ihminen sidotaan ulkoisten voimien vaikutuksesta, ja niistä valinnoista, joihin hän itse sitoutuu hyvässä ja pahassa.