Emma Straub : Tähän aikaan huomenna
Kirja heille, jotka ovat kierrelleet New Yorkin katuja, menettäneet rakkaansa, pohtineet elämän käänteitä tai haaveilleet paluusta kaupunkiin, joka ei koskaan nuku
Nelikymppisten kynnyksellä Alice huomaa, että elämä on ihan siedettävää. Hän viihtyy työssään kohtuullisesti, pitää kodistaan ja ihmissuhteistaan. Mutta isän vakava sairaus saa hänet pohtimaan, puuttuuko elämästä jotain.
Syntymäpäiväaamunaan Alice herää huomatakseen matkanneensa takaisin vuoteen 1996 ja elävänsä uudelleen kuudettatoista syntymäpäiväänsä. Aikaan, jolloin hänen oma isänsä oli nelikymppinen, hurmaava, elinvoimainen, boheemi, rakas yksinhuoltajaisä. Menneet tapahtumat heräävät henkiin ja saavat Alicen pohtimaan, onko mitään mitä hän tekisi toisin, jos voisi?
Tähän aikaan huomenna kertoo erilaisen rakkaustarinan ja kuljettaa lukijan aikamatkalle 90-luvun nostalgiaan.
Emma Straub on palkittu kirjailija, jonka teoksia on julkaistu yli 20 kielellä. Kaikissa hänen romaaneissaan sykkii suuri sydän, riippumatta siitä, kenestä tai mistä tai missä tai milloin hän kirjoittaa. Straub ja hänen aviomiehensä omistavat Books Are Magic- kirjakaupan, jolla on kaksi toimipistettä New Yorkissa.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Emma Straub |
Co-authors | Translated by: Elina Salonen |
Title | Tähän aikaan huomenna |
Original title | This Time Tomorrow |