Hanna Pukkila : Kotirintaman lapset
Kotirintaman lapset kertoo talvi- ja jatkosodan ajan lapsista ja nuorista. Millaista oli arkielämä sotavuosina, jolloin ruoasta, vaatteista ja kaikesta muustakin oli armoton pula? Miten lapset kokivat pommitukset, millaisen arven jättivät evakkomatkat tai orvoksi jääminen? Ketkä lähtivät sotalapsiksi?
Suomalaisten selviytymistarinassa lapsilla ja nuorilla oli merkittävä roolinsa. Yleinen työvelvollisuus koski myös lapsia ja nuoria, ja sotavuosien lapsuus kuluikin työssä aikuisten rinnalla. Leikit vaihtuivat äkisti selviytymiskamppailuksi ja uusi sukupolvi kasvoi ankarissa oloissa aikuisuuteen ja itsenäisyyteen. Lapset ja nuoret toimivat aktiivisesti lottatytöissä, sotilaspojissa, työtytöissä ja poikien työpalvelussa. He osallistuivat talkoisiin uupumatta ja keräsivät tärkeitä raaka-aineita, joita ei maahan muuten saatu hankittua. Jos kaikki jatkosodan vuosina kerätty jätepaperi pinottaisiin yhteen, paperitorni ulottuisi 1200 metriin!
Vaikka lasten kokemukset saattoivat olla hyvin rankkoja, useimmat tunsivat silti elämänsä turvatuksi. Sotavuosien yhteiskuntaa kannatteli vankka yhteishenki, johon lasten ja nuorten työpanoksella, iloisella asenteella ja tulevaisuudenuskolla oli suuri vaikutus.
Kirjan runsas kuvitus on pääosin kuvatoimisto Finlandia-Kuvan ennen julkaisematonta materiaalia. Kuvat kertovat osaltaan tarinaa ajasta, jolloin kaikkia tarvittiin - ikään katsomatta.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Hanna Pukkila |
Title | Kotirintaman lapset |
Keywords | talvisota, kotirintama, sota-aika |