Harri Sallinen : Metsäläisistä maailmanparantajiksi

€18.80
In stock
Only %1 left
SKU
P-METS-44D99F

Suomalaisia on luonnehdittu vuosikymmenestä toiseen samanlaisilla piirteillä ja argumenteilla. Suomalaiset ovat koko satavuotisen itsenäisyytensä ajan alentaneet itseään jopa rotuteorioihin vedoten. Omissa rotuteorioissa suomalaiset ovat käyttäneet keskeisenä todistusaineistona alkoholia.
Suomalainen itsekuva ja itsetunto alkoivat muotoutua silloin kun syntyi ajatus kansakunnasta. Kirjallisuuden luoma juro tyyppikansalainen ei ole muuttunut paljoa nykypäivään tultaessa. On tarpeen pohtia, miten tämä on mahdollista.
Tämä tutkielma koettaa osoittaa kuinka absurdeja ja perusteettomia ovat erilaisuuteen (tai samanlaisuuteen) pohjaavat ennakkoluulot. Teemaa ei ole aiemmin tutkittu historiantutkimuksen menetelmin.

Suomalainen mielenmaisema muuttuu juuri nyt ennätysmäisen nopeasti. Entisen itsekriittisyyden tilalle on tullut aivan muuta. Nykyistä itsensä alentamista edustaa kuitenkin vieraan pelko. Pelätään että ne jyrää meitin.

Kirja on kirjoitettu kaikille, joita kiinnostaa myytti suomalaisuudesta ja oman kansan erikoislaatuisuudesta. Teema sisältää elementin joka on perinteisesti kiinnostanut suomalaisia: mitä meistä ajatellaan.

Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori joka on työskennellyt ulkoasiainhallinnon palveluksessa kolme vuosikymmentä.

More Information
Categories
AuthorHarri Sallinen
TitleMetsäläisistä maailmanparantajiksi
Published2019
LanguageFinnish
Tax Class-
KeywordsSuomen historia, itsearvostus, kansallinen identiteetti, rotuopit
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja