Heikki Palomäki : Aika ikuisuudessa
Raamattu ei ole lainkaan vanhentunut tarusto,
vaan kauas tulevaisuuteen tähtäävä aarrearkku.
Siellä on paljon löytämistä odottavia ihmeellisyyksiä. Niitä on piilotettuna ennustuksiin ja moniin esikuviin. Varsinkin Vanha Testamentti on täynnä kuvauksia, joilla on monikerroksinen
merkitys. Jotkut tulevat näkyviin vasta tieteen ja
tekniikan kehittyessä. Monet ovat vielä piilossa.
Kirjassa esitetyt tulkinnat eivät ole tarkoitettu
esittämään ollenkaan sitä ainoaa oikeaa totuutta.
Voi olla, että tulkinnat muuttuvat vielä. Siksi on
hyvä suhtautua kriittisesti erityisesti aiheeseen
Internet Raamatussa.
Tekstissä esitetyt Raamatun lauseet on otettu
vuoden 1992 käännöksestä, ellen toisin mainitse.
Kuvat olen tehnyt internetissä vapaasti tarjolla
olevalla DALLE3 pohjaisella tekoälyn työkalulla.
Odottelen suurella mielenkiinnolla, mitä totuuksia
Raamatusta vielä löytyykään, kun tekniikka, tiede
ja maailman tilanne kehittyvät.
Olen eläkeläinen ja tekniikan tohtori. Asun Ruovedellä ja toimin aktiivisesti Ruoveden vapaaseurakunnassa. Teen myös yhteistyötä kirkon kanssa ja kuulun Gideon -järjestöön. Olen syntyisin Ilmajoelta ja olen toiminut työssäni eri puolilla Suomea: Varkaus, Korso, Ilmajoki ja Seinäjoki. Kirjoitan puheistani bloki-sivustolle gospelnet.fi. Sähköpostini: heikki@gospelnet.fi.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Heikki Palomäki |
Title | Aika ikuisuudessa |
Keywords | Internet, Raamattu, Suhteellisuusteoria, aika, ikuisuus |