Henna Huusko : Vuorovettä
Leonasta tuntui, että hänen olisi pitänyt joko niiata tai kumartaa, mutta ele olisi tuntunut typerältä joten hän vain seisoi ja katsoi miehen lähestymistä. Leona tunnisti tämän heti. Hän oli nähnyt samat kasvot kaiverrettuna kiveen trooppisella hiekkarannalla tuhansien kilometrien päässä Rosaliasta. Hänen kätensä alkoivat vapista, kun uusi epäilys hiipi hänen mieleensä.
“Araxa”, Leona kuiskasi. “Sinä olet kuollut.”
Vuorovettä jatkaa Rosalian prinsessa Leonan tarinaa sarjan toisessa osassa. Leona on aina halunnut nähdä maailmaa ja nyt hänen toiveensa toteutuu, kun he lähtevät Danten kanssa pitkälle merimatkalle kohti Suuria Aavikoita.
Kaikki ei kuitenkaan mene, niin kuin Leona on suunnitellut ja pian hän löytää itsensä saarelta, jolta kukaan ei voi lähteä. Leonan ja Danten on muiden merimiesten kanssa murrettava saaren kirous, jotta heillä on koskaan toivoa palata kotiin. Leonan on opittava pian hallitsemaan voimiaan ja tunteitaan, jotta kauan sitten piilotetut salaisuudet saadaan pidettyä poissa pahan ulottuvilta. Mutta kuinka paljon he ovat valmiita uhraamaan heitä vankina pitävän saaren vuoksi? Kuka lopulta on ystävä ja kuka vihollinen?
Henna Huusko (s. 1994) asuu Kouvolassa kahden koiran ja aviomiehen kanssa. Päivisin Huusko työskentelee kirjanpitäjänä omassa yrityksessään ja iltaisin hän kirjoittaa. Koulutukseltaan hän on taloushallinnon tradenomi. Huusko on intohimoinen lukija, jonka kirjahyllystä löytyy kirjoja laidasta laitaan. Fantasiakirjallisuus on hänestä erityisen kiehtovaa, sillä siinä aivan kaikki on mahdollista. Vuorovettä on Huuskon Leona- sarjan toinen osa.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Henna Huusko |
Title | Vuorovettä |