Hilla Blomberg : Suurella sydämellä

€28.90
In stock
Only %1 left
SKU
P-SUUR-406CA3
See all options

Oman sukupolvensa lasikattojen rikkoja.

Nuoren urheilutoimittajan tie vie miesten hallitsemalta 1980-luvulta kohti tasa-arvoisempaa urheilumaailmaa ja työelämää.

Hilla Blomberg mursi 1980-luvulla lasikattoja, kun hän pääsi arvokisojen urheiluselostajaksi. Selostaminen oli ollut miesten hommaa. Nousi kohu, mutta tuli myös arvostusta. Blombergille oli tärkeää, että naisten ja miesten urheilua uutisoitiin tasa-arvoisesti. Naisten vähättelyyn tuli hänen mielestään puuttua kaikilla elämän alueilla.

Myöhemmin urallaan hän käsitteli ajankohtaisia aiheita muun muassa Aamusydämellä-keskusteluohjelmassa, jossa ihmisten selviytymistarinat antoivat kovia kokeneille vertaistukea. Blomberg kertoo muistelmissaan myös uupumisestaan, työpaikkakiusaamisesta ja irtisanomisuhasta. Päällimmäiseksi nousee silti kiitollisuus.

Hilla Blomberg (s.1959) on koulutukseltaan liikuntatieteiden maisteri. Työt Yleisradiossa alkoivat opintojen ohessa vuonna 1980 ja jatkuivat eläköitymiseen alkuvuoteen 2024 saakka.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorHilla Blomberg
Co-authorsCover design or artwork by: Markko Taina and Veikko Somerpuro
TitleSuurella sydämellä
KeywordsHilla Blomberg
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja