Iida Simes : Juniorimatkailijan Helsinki
Lapsille tarjoaa elämyksiä moni sellainenkin paikka, jonka arvoa aikuinen ei enää oikein muista tai ei ole koskaan tajunnutkaan. Se, mikä aikuiselle on joutomaata, voi lapsille olla merirosvojen rantautumisalue tai futiskenttä. Lapset tarvitsevat myös tarinoita, jotka kytkevät heidät kotikaupunkiinsa tai kertovat pääkaupungin eri ulottuvuuksista.
Kirjan kohderyhmää ovat niin perheet kuin perheettömät aikuiset, jotka etsivät uusia reittejä kaupungin sydämeen.
- Aina syksyisin, kun silakkaparvet liikkuvat, Tokoinlahden ja Töölönlahden välisellä pikkusillalla haisee kalalle.
- Miten ennen vanhaan mentiin Itä-Helsinkiin? Vuoteen 1915 asti pelkästään veneellä. Hei, otetaan mekin Kauppatorilta vesibussi ja käydään Laajasalon kanavaristeilyllä!
- Innokkaiden pulkkailijoiden on syytä tietää parhaat mäet: ne ovat Kaivopuistossa ja Kaisaniemessä, tai jos oikein hurjaa kyytiä haluaa, niin Pohjois-Helsingissä, Paloheinässä ja Kaarelassa on mahtavia tekomäkiä (nk. jätemäkiä).
- Ja tiedättehän, että 1950-luvulta lähtien pääkaupunkiseudun mäkikotkat ovat hypänneet mm. Herttoniemessä ja Pihlajamäessä.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Iida Simes |
Title | Juniorimatkailijan Helsinki |
Keywords | historia, matkaoppaat, nähtävyydet, matkailukohteet, lapsiperheet, lapset (ikäryhmät), pääkaupunkiseutu (Suomi) |