Ilkka Remes : Pyörre
Elämä hymyilee Tero Airakselle: hänen poikansa Roni ajaa kilpaa GP2-sarjassa ja Formula ykkösistä on tullut haaveiden sijasta realistinen mahdollisuus. Äkkiä maailma kuitenkin romahtaa, kun Roni paljastaa surmanneensa riidan päätteeksi entisen tyttöystävänsä, 18-vuotiaan Julian.
Julian isä on nuoruudessaan istunut vankilassa, eikä sen jälkeen ole turvautunut väkivaltaan - mutta nyt tuska purkautuu pohjattomana vihana tappajaa kohtaan. Hän kääntyy rikollispiireissä liikkuvan lankomiehensä puoleen. Syyllisen on saatava ansionsa mukaan, jottei helläotteinen tuomioistuin ehdi pelastaa tappajaa vankilan hoivaan muutamaksi vuodeksi.
Tero joutuu elämänsä vaikeimpien valintojen eteen. Mitä tehdä, kun omaa lasta syytetään henkirikoksesta, varsinkin kun kokee itse olevansa osasyyllinen? Kaiken lisäksi Tero tuntee hyvin Julian isän, jonka palkkasi aikoinaan töihin.
Tero ajautuu peittelyn ja yhä kiperämmäksi käyvän valehtelun tielle, jolta ei ole paluuta. Vähitellen hänelle selviää surmayöhön ja uhriin liittyviä yllätyksiä, jotka vievät hänet entistä syvemmälle pyörteeseen. Tero huomaa sekaantuneensa pohjoismaiden historian röyhkeimpään valtiolliseen peittely-yritykseen - ja tajuaa lopulta saaneensa peräänsä yllättävimmän mahdollisen vastustajan.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Ilkka Remes |
Title | Pyörre |