Ilona Pietiläinen : Satumainen joulu : kauneimmat sisustukset ja herkullisimmat reseptit

As low as €10.50
In stock
Only %1 left
SKU
P-SATU-FABAE8
See all options

Joulu on täynnä tarinoita - niinpä tässä kirjassa on monta tarinaa, jotka kaikki kertovat välittämisestä ja lempeydestä, joulun hengestä. Kuulemme kertomukset koiran ja tytön ystävyydestä, pajutöiden tekijästä, kranssipajan pitäjästä, pienistä kissanpennuista ja tietysti jouluun hurahtaneesta Vesa-tontusta.

Joulumieli tarttuu, kun koti koristellaan kauniiksi jo hyvissä ajoin marraskuussa. Kutsuvat valot tuikkivat iltojen hämärryttyä ikkunalautojen havuasetelmissa. Pääsemme kurkistamaan jääkukkien kuorruttamaan kasvihuoneeseen ja koristelemaan talvipuutarhaa havuköynnöksillä.

Tänä jouluna istutetaan joulukukat vanhoihin kulhoihin ja kuuset jälkiruokamaljoihin. Kynttilöiden tuikkeessa koristellaan lahjapaketit herkullisen punavalkoisiksi. Rakkaimmat joulukoristeet saavat parikseen valokaupungin ja vanha liesi päällensä piparintuoksuisen asetelman. Joulun tarina alkaa jo ulko-ovelta, eikä kiire yllä joulukotiin.

Satumainen joulu -kirjan sivuilla paljastetaan joulun parhaat reseptit, autoillaan tonttulakki päässä ja vieraillaan kauneimmissa joulukodeissa. Kirja on tarkoitettu sinulle, jonka mielestä joulu on vuoden taianomaisinta aikaa!

Ilona Pietiläinen on sisustustoimittaja, joka pitää blogia Valkoinen puutalokoti. Ilona kirjoittaa, kuvaa, haaveilee ja unelmoi. Vanha puutalokoti toimii sisustajan leikkikenttänä, mutta Ilona poikkeaa myös muissa joulukodeissa, jotka on rakennettu tunteella. Ilona suunnittelee ja toteuttaa uusia ideoita napattavaksi ja sovellettavaksi omaan kotiin, muuttamaan arki jouluiseksi. Sisustuksen mausteeksi Ilona tallentaa tuoksut, maut ja tarinat, sillä joulun aikaan jokainen saa olla ihan lapsellinen ja villi.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorIlona Pietiläinen
TitleSatumainen joulu : kauneimmat sisustukset ja herkullisimmat reseptit
Keywordsruokaohjeet, joulu, koristelu, sisustus, interiöörit, joulukoristeet, matrecept, jul, julprydnader, inredning (verksamhet), interiörer, dekorering
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja