Irja Askola : Armon sanoja sinulle

€24.60
In stock
Only %1 left
SKU
P-ARMO-ECDEBA
See all options

Emeritapiispa Irja Askolan viisaita ja rohkaisevia sanoja kauniina lahjakirjana.

Tutut Raamatun kertomukset saavat raikkaan tuulahduksen, kun niitä tarkastellaan kohtaamisina: minä ja Jeesus kaivolla, kadulla, puutarhassa. Irja Askola arkipäiväistää ja inhimillistää pyhän hipaisun meissä ja meille.

Hyppää kyytiin uteliaana ja ennakkoluuloitta. Anna itsellesi lupa yllättyä kohtaamisista, jotka saavat naisen, miehen, köyhän, varakkaan tarkentamaan asenteitaan ja elämäntapaansa. Voimaannuttava kohtaaminen kaivolla, avautuminen öisellä kattoterassilla, varjoista ja valheista vapautuminen puun oksiston suojissa, helpottava vuoropuhelu pääsiäispuutarhan aamuhämärissä.

Jeesus on halukas dialogiin. Hän on symbolitekojen taitaja: sanaa suurempi on teko, vastausta toimivampi on kysymys.

Lähde matkalle, jossa ehkä odottaa yllätys tai pieni liikahdus siihen suuntaan, jonne olet jo haikaillut.

Kirja on isotekstinen.

Irja Askola on teologi ja piispa emerita. Hän oli Suomen ensimmäinen naispuolinen piispa. Askola toimi Helsingin hiippakunnan piispana 2010–2017.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorIrja Askola
Co-authorsCover design or artwork by: Justine Florio
TitleArmon sanoja sinulle
Keywordsarmo
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja