Ishmael Beah : Leikin loppu : lapsisotilaan muistelmat
Ishmael Beah oli kahdentoista, kun hänen kotimaassaan Sierra Leonessa puhkesi raaka sisällissota. Jouduttuaan eroon perheestään nuorukainen lähti vaeltamaan kohti rauhallisempia seutuja. Matkalla parempaan elämään hän liittyi kaltaisiinsa lapsipakolaisiin.
Merenrannan rauhaisuus muuttui äkisti sotilaselämäksi pakkovärvättynä. Alkoi lähes kolmen vuoden vaellus pimeyden syvimmässä ytimessä, sodassa, jossa lapset tappoivat toisiaan aikuisten käskystä. Lapsille syötettiin erilaisia huumeita, joiden voimin he jaksoivat enemmän ja tunsivat vähemmän, jos mitään. Unice"n ohjelma lasten kotiuttamiseksi rintamalta osui Ishmaelin ja eräiden hänen aseveljiensä kohdalle. Alkoi pitkä kuntoutus maan pääkaupungissa Freetownissa. Sen aluksi pienet sotilaat kaipasivat isähahmoiksi muuttuneita komentajiaan ja tappamista, kärsivät vakavista vieroitusoireista, tappelivat hoitajiensa ja toistensa kanssa, mutta aloittivat myös hitaan toipumisen.
Lahjakkaan Ishmaelin kävi lopulta hyvin, hän löysi sukulaistensa luota uuden kodin ja pääsi YK:n lasten maailmankongressiin puhumaan kokemuksistaan.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Ishmael Beah |
Coauthors | Pauliina Klemola |
Title | Leikin loppu : lapsisotilaan muistelmat |
Original title | A long way gone : memoirs of a boy soldier |
Keywords | muistelmat, sisällissodat, lapsisotilaat |