Japanilaisia taiteilijoita - Suomessa
Suomessa työskentelevien taiteilijoiden joukossa on monia kiinnostavia tekijöitä eri puolilta maailmaa, myös Japanista. Julkaisussa työskentelyään avaa 24 eri alojen japanilaista taiteilijaa. Mukana on taidemaalareita, kuvanveistäjiä, graafikoita, muotoilijoita, tekstiilitaiteilijoita sekä valokuvaaja, kalligrafi ja intarsiataitelija. Runsaasti kuvitettuun julkaisuun he valitsivat teoskuvia ja kirjoittivat itsestään esittelyn, tällä kertaa tavallista CV:tä enemmän työskentelyyn ja inspiraation lähteisiin keskittyen. Lisätietoja lukija löytää oheen liitetyistä linkeistä.
Taiteilijat pohtivat myös kansallisuuden ja/tai kulttuuritaustan merkityksestä työskentelyssään. Näkeekö suomalainen katsoja japanilaisen kulttuurin piirteitä Suomessa työskentelevien japanilaisten teoksissa? Entä onko japanilainen katsoja havaitsevinaan teoksissa suomalaisia kulttuuripiirteitä? Ja mitä taiteilijat kaikesta tästä itse ajattelevat vai onko kysymys edes relevantti? Julkaisu sisältää lisäksi teemoja sivuavia tai täydentäviä artikkeleita sekä monipuolisen kirjallisuusluettelon.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Co-authors | Edited by: Tarja Malmi-Raike, Tero Salomaa and Marjatta Masuda |
Title | Japanilaisia taiteilijoita - Suomessa |