Jari Tervo : Kallellaan : isän päiväkirja

As low as €4.00
In stock
Only %1 left
SKU
P-KALL-0A1955
See all options

Pieni poika mullistaa syntyessään vanhempiensa elämän ja opettaa vuoden aikana nelikymppiselle monta uutta asiaa. Kun tutti hukkuu, pörssiromahdus on pikkujuttu.

Kati ja Jari Tervon esikoispoika Kalle syntyi helmikuussa 1999. Hän mullisti vanhempiensa elämän. Kun nelikymppinen saa ensimmäinen lapsensa, hän kulkee pöljä ilme naamallaan pitkän aikaa.

Tuore isä ryhtyi pitämään päiväkirjaa muutama tunti poikansa syntymän jälkeen. Hän seuraa vauvansa varttumista vuoden ajan, kirjaa lähes päivittäin poikansa edistysaskeleet. Riemua seuraa huoli, väsymys vaihtuu syvään iloon. Miljoonat vanhemmat ovat käyneet läpi samat tunteet. Pörssin romahtaminen on pientä tutin hukkumisen rinnalla.

Kallellaan kertoo ihmisestä, jolle lähes kaikki asiat ovat ensimmäisiä asioita. Kirjan tähti on Kalle, mutta siinä sivussa kerrotaan myös äidin ja isän asioista. Äiti pitää huushollin pystyssä, isä viimeistelee romaania ja hyppää Uutisvuodossa.

Kallellaan on erilainen isän päiväkirja. Siinä ei ole sissejä eikä siinä koukata. Kirjassa tarjotaan myös vaihtoehtoinen näkemys maailmanlopusta. Maailma ei lopu paukahtaen eikä kitisten. Se hukkuu pulautukseen.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja