Marko "Myhi" Yli-Hannuksela on yksi kaikkien aikojen suomalaispainijoista. Hän nousi Seppo-isän osaavassa ja vaativassa komennossa pienestä Ilmajoen kylästä kreikkalais-roomalaisen painin maailmanmestariksi ja kaksinkertaiseksi olympiamitalistiksi. Vuonna 2004 hänet valittiin myös vuoden suomalaisurheilijaksi. Seitsenkertainen arvokisamitalisti ei ollut mikään lapsitähti. 14 vuotta maailman absoluuttisella painihuipulla on huikea suoritus, jossa sattumalle ei jätetty tilaa.
Rauhallinen ja perhekeskeinen viiden lapsen isä esiintyi uransa aikana julkisuudessa ujona ja harkitun lyhytsanaisena. Tyypilliseen eteläpohjalaiseen tapaansa hän vihasi selittelijöitä ja jossittelua. Todellinen huippu-urheilija antoi tekojen puhua omaa kieltään.
Suomalainen painiurheilu on saavuttanut neljän viimeisen (1997-2012) olympiadin aikana kuusi olympia- tai MM-mitalia. Niistä viisi roikkuu Marko Yli-Hannukselan palkintokaapissa.
MARKO YLI-HANNUKSELA - Master Sporta on värikäs ja intohimoinen kuvaus painimaailman ytimestä. Elämäkertakirja on rehellinen kertomus siitä, kun teini-ikäinen raakile päätti valita elämäntavakseen painin.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Special property | Signed |
---|---|
Categories | |
Author | Jarkko Ala-Huikku |
Title | Marko Yli-Hannuksela : master sporta |
Location | Orimattila Shipped the next business day |
Publisher | SportCam |
Publication year | 2013 |
Edition | 1 |
Binding | Hardcover with cover picture (hardcover) |
Page count | 336 |
Language | Finnish |
ISBN | 9789529325061 |
Product condition | Good (K3) |
Other remarks | slight scratch covers, slight abrasion, slight skewing on spine |
Height (mm) | 221 |
Depth (mm) | 162 |
Width (mm) | 28 |
Weight (g) | 818 |
Tax Class | Marginaaliverotus |
Keywords | elämäkerrat, urheilijat, valmentajat, painijat |