Jarmo Mäkilä & Heta Kaisto & Päivi Kettunen & Taina Myllyharju : Jarmo Mäkilä

€34.00
In stock
Only %1 left
SKU
P-JARM-AC4FBE
See all options

Raumalaissyntyinen Jarmo Mäkilä (s.1952) lukeutuu maamme merkittävimpiin kuvataiteilijoihin. Hän on suunnannäyttäjä ja oman tiensä kulkija, ja hänen taiteensa on ollut laajasti esillä myös muualla maailmassa.

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan Jarmo Mäkilä on keskittynyt kuvaamaan lapsuutensa mielenmaisemia ja etsinyt taiteessaan vastauksia niistä kummunneisiin kysymyksiin. Mäkilän maalaustapa on kerronnallinen ja kerroksellinen. Maalausten jokaisella yksityiskohdalla on näkyvää ilmaisua syvempi merkitys ja teosten kuvapinnan takaa avautuu myös toinen maailma.

Tässä teoksessa Mäkilä avaa taiteensa lähtökohtia autofiktiivisen kirjoittamisen keinoin. Näissä teksteissä ja niihin liitetyissä maalauksissaan hän palaa lapsuutensa maisemiin sodan jälkeisen Suomen uudelleen rakentamisen aikaan. Missä ja kuka on kertomusten pieni poika? Miten maailmaa katsotaan pojan silmin? Ja missä loppuu lapsuus?

Yhdessä Rauman taidemuseon kanssa tuotettu kirja on samalla Jarmo Mäkilän taiteilijauran 50-vuotisjuhlajulkaisu ja liittyy Mäkilän samannimiseen näyttelyyn Rauman taidemuseossa kesällä 2024.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorJarmo Mäkilä & Heta Kaisto & Päivi Kettunen & Taina Myllyharju
Co-authorsBy (artist): Jarmo Mäkilä
TitleJarmo Mäkilä
Keywordstaide, kuvataide, maalaustaide, lapsuus, Rauma, Rauman taidemuseo
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja