Johanna Parikka Altenstedt : Operaatio Stella Polaris : suuri suomalainen vakoilutarina
Huippusalainen operaatio Stella Polaris tapahtui syksyllä 1944 osana suunnitelmaa mahdollisen neuvostomiehityksen varalta. Suomalainen radiotiedustelu evakuoitiin dramaattisissa olosuhteissa Ruotsiin. Myös vaimot ja lapset komennettiin mukaan, jottei Puna-armeijallejäisi mahdollisuutta ottaa panttivankeja. Arkistolaatikoita oli satoja, ja kaikki huippumodernit salakuuntelulaitteet pakattiin erikseen mukaan.
Erittäin vaarallinen matka myrskyisen Pohjanlahden yli on jättänyt jälkensä kaikkiin mukana olleisiin. Osa heistä on vasta nyt alkanut kertoa kokemuksistaan. Vakoilutieto ja -taito oli pienten valtioiden valttikortti suurvaltojen välisessä valtakamppailussa toisen maailmansodan aikana. Vakoilutieto toi hallituksille ja puolustusvoimille pienen liikkumavaran, jota pystyttiin käyttämään diplomatian avulla. Suomalaisten ja ruotsalaisten toistaiseksi melko tuntematon vakoiluyhteistyö toisen maailmansodan aikana oli siis molemmille valtioille korvaamatonta. Samalla Operaatio Stella Polarisjohti poliittisiin skandaaleihin, henkilökohtaisiin tragedioihin, Ruotsin ja Suomen väliseen hiostukseen ja oman historian kieltämiseen.
Tämä salaisista salaisimmaksi kuvailtu operaatio on yhä osittain pimeän peitossa. Vielä tänä päivänäkin tarinaan liittyy polttavia kysymyksiä, joihin ei ole vielä vastauksia. Johanna Parikka Altenstedt pyrkii kuvailemaan journalistiikan keinoin operaatiota sotatoimenpiteenä, mutta myös mukana olleiden ihmisten tarinana sekä kansainvälisen politiikan shakkinappulana.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Johanna Parikka Altenstedt |
Title | Operaatio Stella Polaris : suuri suomalainen vakoilutarina |
Keywords | sotahistoria, vakoilu, tiedustelu, Stella Polaris -operaatio |