Loading...

Please wait...

Juho Hämäläinen : Rautaratsun selässä

18.30 €
Only %1 left
SKU
K-0038152
New

Jyväskyläläinen Rajuilma oli Eppujen, Dingon ja Popedan aikalainen ja kohubändi, joka järkytti vanhoillisia piirejä suorasukaisilla saatananpalvontaa ja seksiä käsitelleillä sanoituksillaan.

Kun kiimaisen hirvilauman keulassa ollut alfaurosten kuningas Rane Rautiainen komensi Piiskaakappaleessa lyömään kovempaa, ei jäänyt epäselväksi, että nyt oli tosi kyseessä.

Rajuilma oli reilusti aikaansa edellä esittäessään heavyvaikutteista rockia suomen kielellä jo 1980-luvulla. Raskaan rockin ja suomen yhdistelmä tuli salonkikelpoiseksi vasta 2000-luvun alussa Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen, Kotiteollisuuden ja Mokoman lyötyä läpi. Rajuilman osalta juna oli tuolloin jo mennyt. Sen testamentiksi jäänyt ainoa kokopitkä vuodelta 1990 on suomalaisen rockin unohdettu järeä klassikko.

Rajuilman kohtaloksi koituivat jääräpäinen asenne ja soittajien hillittömät elämäntavat. Rajuilman taru päättyi lopullisesti vuonna 2008 yhtyeen kitaristin itsemurhaan.

Rautaratsun selässä - Rajuilman nousu, uho ja tuho on yhtä aikaa rouhea bändihistoriikki ja varoittava opaskirja siitä, miten rockyhtyettä ei ainakaan kannata pyörittää.

Juho Hämäläinen on muuramelainen toimittaja ja kitaristi, joka näki Rajuilman ensimmäisen kerran herkässä teini-iässä Jyväskylän Lounaispuistossa kesällä 1987.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorJuho Hämäläinen
TitleRautaratsun selässä
LocationCentral warehouse Ships within 1-4 business days
SubtitleRajuilman nousu, uho ja tuho
PublisherDocendo
Publication year2017
Published2017
BindingPaperback / softback
Product form detailsLiepeelliset pokkarikannet
Page count211
LanguageFinnish
Product conditionNew
ISBN9789522913975
Height (mm)210
Depth (mm)150
Width (mm)18
Weight (g)316
Tax ClassALV 14 %
Keywordshard rock, henkilöhistoria, historia, muusikot, rock, yhtyeet, suomi, yhtyeet
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja
H
Hanna
UUSI-VÄRTSILÄ
10 months ago
Finlandia Kirja lähettää paketit aina ajallaan, ja olen saanut usean opintoihini tai opettajan työhöni liittyvän teoksen nopeasti postissa. Pidän siitä, että voin uuden sijaan ostaa käytettyä ja nä...
Show more
Popup widget by Trustmary