Jukka Harju : Kattaus yhdelle : ruokaa & terveystietoa sinkulle
Ruokavalio on tasapainossa silloin, kun ruoka on hyvää ja terveellistä - ja sitä nautitaan sopiva määrä. Moni tietää, kuinka pitäisi syödä, mutta tiedon soveltaminen käytäntöön saattaa olla hankalaa.
Sinkulle monipuolisen, herkullisen ja vaihtelevan ruokavalion noudattaminen voi olla erityisen haasteellista. Itse kokattu ruoka on etenkin painoaan tarkkailevalle parempi vaihtoehto kuin useimmat puolivalmisteet tai einekset. Ruokakaupoissa raaka-aineiden pakkauskoot ovat kuitenkin suuria. Myös ruokalehdissä ja -kirjoissa reseptit annetaan yleensä neljälle, jolloin ruuasta jää paljon ylimääräistä. Muidenkaan ei tarvitse syödä monena päivänä peräkkäin samaa ruokaa, miksi sinkun pitäisi"
Kattaus yhdelle -kirja kertoo, kuinka ravintoaineiden oikea laatu, määrä ja ajoitus vaikuttavat aineenvaihduntaan, painonhallintaan ja rasvanpolttoon. Kirja sopii niin laihduttajille kuin muillekin terveellisestä ja tasapainoisesta ruokavaliosta kiinnostuneille. Kirjan teoria ja ruokaohjeet tukevat myös liikuntaharrastuksia ja niissä kehittymistä. Teoriaosuuksia seuraa käytäntö: yhteensä 40 herkullista ruokaa - kaikki yhdelle.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Jukka Harju |
Coauthors | Laura Mäntynen |
Title | Kattaus yhdelle : ruokaa & terveystietoa sinkulle |
Keywords | ruokaohjeet, vitamiinit, ravintorasvat, ravintoarvo, ruokavaliot, yksineläjät, sinkut, ruoka, painonhallinta, aineenvaihdunta, hiilihydraatit, rasvat, proteiinit |