Jussi S. Heinonen & Elina Lehtonen : Suomen muinaiset tulivuoret

€29.80
In stock
Only %1 left
SKU
P-SUOM-CB6D90
See all options

Kainuun metsistä löytyy todisteita laavavirroista, jotka olivat niin kuumia, että ne hohtivat valkoisina ja virtasivat kuin kosket. Noin 600 miljoonaa vuotta sitten nopeasti etenevät tulivuorenpurkaukset sylkivät timantteja nykyisen Pohjois-Savon alueella. Kainuu? Pohjois-Savo? Timantteja! Hetkinen, puhutaanko nyt Suomesta?

Laavavirrat ovat aikaa sitten ehtyneet, ja rantakalliot sekä tuttujen metsien jyrkänteet seisovat hiljaisina. Silti kotoisesta kallioperästämme ovat yhä luettavissa maapallon historian monet käänteet. Jos osaa katsoa, voi nähdä merkkejä tapahtumista jopa miljardien vuosien takaa varhaisilta mantereilta.

Suomen muinaiset tulivuoret vie lukijan ennennäkemättömälle retkelle eri puolille maata ihmettelemään tulivuorenpurkauksia, jääkausia ja muita geologisia tapahtumia sekä kiviaineksessa nykyään piileskelevää elämää. Kirja antaa luonnossa liikkumiseen aivan uudenlaista lumoa, sillä sen avulla voi oppia havainnoimaan muinaisten tulivuoriemme kallioihin jättämiä jälkiä ja ymmärtämään moninaisten geologisten muodostumien syntyä.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorJussi S. Heinonen & Elina Lehtonen
TitleSuomen muinaiset tulivuoret
Keywordsgeologia, geomorfologia, jääkausi, kallioperä, kivet, laava, tulivuorenpurkaukset, tulivuoret
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja