Kaakkois-Aasia

€26.00
In stock
Only %1 left
SKU
P-KAAK-F21C0A
See all options

Kaakkois-Aasia tunnetaan rannoistaan ja sademetsistään mutta myös monista viime vuosikymmenien vakavimmista konflikteista. Usein unohtuu, että tämä Intian ja Kiinan väliin jäävä alue on pinta-alaltaan ja väkiluvultaan lähes Euroopan kokoinen, ja sen taloudellinen ja kulttuurinen merkitys on alati vahvistumassa. Millaisia mahdollisuuksia maat tarjoavat esimerkiksi liiketoiminnalle ja kauppasuhteille?

Kaakkois-Aasia on ensimmäinen suomenkielinen alueen nykykehitystä esittelevä teos. Se piirtää kuvan monikulttuurisesta ja poliittisesti kirjavasta mutta myös dynaamisesta ja keskinäiseen yhteistyöhön pyrkivästä maailmankolkasta. Teoksessa perehdytään myös Suomen ja Kaakkois-Aasian välisen kaupan historiaan. Alueen taloudellista ja poliittista kehitystä käsitellään sekä liiketoiminnan että kansalaisjärjestöjen näkökulmasta. Onko mailla edellytyksiä edistää esimerkiksi ympäristönsuojelua ja vastuullista liiketoimintaa?

Teos on tärkeää luettavaa paitsi Kaakkois-Aasiasta kiinnostuneille ja alueen maiden kanssa työskenteleville myös kaikille matkailijoille ja uteliaille maailmankansalaisille.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
Co-authorsEdited by: Erja Kettunen
TitleKaakkois-Aasia
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja