Kalle Määttä : Metsänomistajan verotus

€83.00
In stock
Only %1 left
SKU
P-METS-8BC777
See all options

Metsänomistajan verokohtelu muodostaa haastavan kokonaisuuden. Ensinnäkin ala sisältää lukuisan joukon erilaisia säännöksiä -osin vain metsätaloutta koskevia, osittain verovelvollisia yleisesti koskevia. Toiseksi kysymys ei ole vain yhdestävaan useista verolajeista, kuten arvonlisä- ja varainsiirtoverotuksesta. Samalla on toki tunnustettava, että käytännössä tuloverotus on metsänomistajan verotuksessa keskeisessä asemassa, mikä on heijastunut käsillä olevan teoksenkinpainopisteeseen. Kolmanneksi metsänomistusmuodot vaihtelevat ja sen myötä myös metsäverokohtelu. Tässä riittää maininta puolisoista metsänomistajina verrattuna siihen, että metsänomistaja toimiikin verotusyhtymä tai yhteismetsä. Neljänneksi metsätalous poikkeaa tavanomaisesta tulonhankkimistoiminnasta erityisesti siinä, että menot joudutaan uhraamaan huomattavasti aikaisemmin kuin investoinneista voidaan odottaa tuloja. Tämä heijastuu osaltaan myös metsätalouden verokohteluun. Lisäksi, ja kuten verolainsäädännössä yleisemminkin, oikeustila muuttuu tavan takaa. Uusia lakeja säädetään ja vanhoja muutetaan, uutta oikeuskäytäntöä syntyy ja Verohallinto uudistaa tai ainakin päivittää ohjeitaan.

Kirja on tarkoitettu erityisesti metsänomistajien verotuksen ajantasaiseksi kokonaisesitykseksi. Se palvelee myös yleisemmin verojuridiikan parissa työskenteleviä juristeja ja kauppatieteilijöitä sekä Verohallintoa ja metsätieteilijöitä.Teos soveltuu myös oppikirjaksi yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorKalle Määttä
TitleMetsänomistajan verotus
Keywordselinkeinotulo, maatalouden tulo, metsätalouden pääomatulo, metsäverotus, metsävähennys, puun myyntitulo
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja