Kari Karvinen : SysOpen historiikki

€73.60
In stock
Only %1 left
SKU
P-SYSO-2FD4C1
See all options

SysOpen on listattu suomalainen tietotekniikka-alan palveluyhtiö, joka nykyisin tunnetaan Helsingin pörssissä Digia Oyj:nä. SysOpenin perustivat kesällä 1990 Kari Karvinen, Jorma Kylätie ja Matti Savolainen. Yhtiö toimi SysOpen-nimen alla kevääseen 2005, jolloin se yhdistyi hieman pienemmän ja listaamattoman Digia Oy:n kanssa. Yhdistynyt yhtiö oli aluksi nimeltään SysOpen Digia Oyj. Alkuvuonna 2008 nimi lyhennettiin Digia Oyj:ksi. Toukokuussa 2016 Digia Oyj:stä irtaantui osittaisjakaantumisen kautta oma erillinen pörssiyhtiö nimeltä Qt Group Oyj. Voidaankin sanoa, että SysOpen on kahden nykyisen pörssiyhtiön edeltäjä.

Tämä historiikki kertoo SysOpenin tarinan viidestätoista ensimmäisestä vuodesta. Kuinka yhtiö syntyi, selvisi 1990-luvun alun talouslamasta, kasvoi maltilla orgaanisesti, listautui pörssiin ensimmäisten it-yritysten joukossa, kasvoi rajusti lukuisilla yritysostoilla, yritti ostaa itseään kymmenen kertaa suuremman Novo Group Oyj:n, yhdistyi lopulta Digia Oy:n kanssa ja jatkoi heti kasvuaan ostamalla Elisalta sen tytäryhtiö Yomi Software Oy:n. SysOpenin sisältä päin kerrottu yhtiön ja sen perustajien kiinnostava kasvutarina sisältää paljon ennen julkistamatonta tietoa. Historiikissa on myös erittäin runsaasti valokuvia ja lehtileikkeitä.

Historiikin kirjoittaja Kari Karvinen on yksi SysOpenin kolmesta perustajasta. Hän kutsuu itseään elämäntapagolfariksi, on intohimoinen HIFK:n jääkiekkojoukkueen kannattaja ja toimii nykyään enkelisijoittajana start up -yhtiöiden parissa.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorKari Karvinen
TitleSysOpen historiikki
KeywordsDigia, ICT-toimiala, IT-toimiala, SysOpenDigia, Tietotekniikka
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja