Loading...

Please wait...

Karkinen Jaro : Sinut viedään minne et tahdo

41.90 €
Only %1 left
SKU
K-0089219
New

Orastava renessanssi enteili loppua keskiajan maailmalle, johon maallisen ja hengellisen miekan yhteistyö oli tuonut järjestyksen. Muuttuvassa maailmassapaavien vanhat vastaukset eivät enää päteneet, kun maalliset ruhtinaat viittasivat kintaalla kirkonkirouksille ja ristiretkikehotuksille, konsiliaarinen liike vaatipiispojen ja yliopisto-oppineiden kokousta kirkon korkeimmaksi päättäjäksi ja Sacrum Romanum Imperiuminkeisaritkin kutistuivat pelkiksi saksalaisiksi paikallisruhtinaiksi. Miten paavit rakensivat yhtenäistä kristikuntaa ja universaaliakirkkoa kansallisvaltioihin pirstoutuvassa maailmassa?


"Sinut viedään minne et tahdo" johdattaa lukijan narratiivisen historiankirjoituksenkeinoin uuden ajan alkukajastukseen ja aivan reformaation kynnykselle. Vaiheikkaina vuosisatoina Rooman piispat hakivat uutta alkua Etelä-Ranskan Avigno-nissa, mutta muutto hajotti lopulta Euroopan peräti kolmen kilpailevan paavinkannattajiin. Toisaalta vaikeiden aikojen keskellä esimerkiksi Suomi eli katolistahuippukauttaan ja syrjäinen lähetysalue liittyi vankasti kristikunnan rakenteisiin. Kun nouseva rahatalous pakotti kirkon keskittämään hallintoaan, paavilliset ve-ronkantajat ilmaantuivat Pohjolaankin ja Turun piispannimitykset vahvistettiinpaavin kuuriassa.

Pietarin ja Paavalin kaupunkiin taas palanneilla renessanssipaa-veilla oli varaa toteuttaa poliittisia ja taiteellisia hankkeitaan, mutta onnistuivatkohe tasapainottamaan velvollisuutensa Roomasta huolehtijoina, italialaisina ruhti-naina ja kirkon universaaleina piispoina?Kirja on itsenäinen jatko-osa Karkisen kolmelle aiemmalla Paaviuden historia-sarjan teokselle. Aiempien osien tapaan teoksen kuvitus on runsas ja monipuo-linen, mikä yhdessä selitystekstien kanssa syventää historian tapahtumien ym-märtämistä. Laaja viitteistys ja hakemisto mahdollistavat itsenäisen perehtymisenteoksen taustalla olevaan tutkimukseen.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorKarkinen Jaro
TitleSinut viedään minne et tahdo
LocationCentral warehouse Ships within 1-4 business days
SubtitlePaaviuden historia Gregorius IX:stä Julius II:een
PublisherStudium Catholicum
Publication year2024
Published2024
Edition1
BindingHardback
Product form detailsPainettu suojapaperi
Page count564
LanguageFinnish
Product conditionNew
SeriesPaaviuden historia
ISBN9789526531748
Height (mm)251
Depth (mm)182
Width (mm)41
Weight (g)1610
Tax ClassALV 14 %
Keywordspaavius, keskiaika, avignon, renessanssi, Rooma, katolinen kirkko, historia
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja
H
Hanna
UUSI-VÄRTSILÄ
11 months ago
Finlandia Kirja lähettää paketit aina ajallaan, ja olen saanut usean opintoihini tai opettajan työhöni liittyvän teoksen nopeasti postissa. Pidän siitä, että voin uuden sijaan ostaa käytettyä ja nä...
Show more
Popup widget by Trustmary
H
Hanna
UUSI-VÄRTSILÄ
11 months ago
Finlandia Kirja lähettää paketit aina ajallaan, ja olen saanut usean opintoihini tai opettajan työhöni liittyvän teoksen nopeasti postissa. Pidän siitä, että voin uuden sijaan ostaa käytettyä ja nä...
Show more
Popup widget by Trustmary