Kertomuksia kansakunnasta
Keitä me suomalaiset olemme? Mikä on suomalaisuuden syvin olemus ja kuka tai ketkä sen määrittelevät?
Nationalismi ja populismi niin maailmalla kuin Suomessakin hyödyntävät kansakuntien syvälle juurtuneita kertomuksia ja myyttejä toiminnassaan. Käsitykset historiasta vaikuttavat siihen, miten Suomi ja suomalaisuus ymmärretään. Tämä ymmärrys muuttuu ajan mukana.
Kertomuksia kansakunnasta pureutuu siihen, millä tavoin historiaa tänä päivänä käytetään suomalaisuuden rakentamisessa. Teoksessa tarkastellaan, minkälaista kuvaa menneisyydestä luodaan esimerkiksi kouluopetuksessa, museoissa ja itsenäisyyden juhlistamisessa. Näiden virallisten historiainstituutioiden ohella katse kiinnitetään myös elokuviin ja muuhun populaarikulttuuriin sekä verkkokeskusteluihin.
Sotien perintö elää ja voi hyvin suomalaisessa historiakulttuurissa, mutta yhä enemmän halutaan kertoa esimerkiksi tarinaa hyvinvointivaltion rakentamisesta. Minkälaisten kertomusten avulla voitaisiin puolestaan hahmottaa suomalaisuutta 2020-luvun moninaistuvassa yhteiskunnassa?
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Co-authors | Edited by: Jukka Kortti, Mari Viita-aho, Rami Mähkä and Aleksi Marti |
Title | Kertomuksia kansakunnasta |