Kiinan talous

€34.60
In stock
Only %1 left
SKU
P-KIIN-B90DAC
See all options

Kiina pyrkii johtavaan asemaan maailmassa vuoteen 2050 mennessä.

Kiinan talous -kirja luo katsauksen nyky-Kiinan talouteen. Kirja tarkastelee myös Kiinan tämänhetkisten haasteiden ja ongelmien syitä sekä maan suunnitelmia niiden korjaamiseksi.

Kiinan talous on maailman toiseksi suurin ja sen kehitys määrittää koko maailman suuntaa. Maan avautuminen liitti sadat miljoonat kiinalaiset osaksi maailmantaloutta ja tuotantoketjuja. Kiinasta tuli nopeaan tahtiin koko maailman paja ja tuotantoketjujen keskittymä. On vaikea kuvitella globalisaatiota ilman Kiinaa.

Kiina on jättimäinen. Maassa on yli sata miljoonakaupunkia ja maatalousmaata on eniten maailmassa. Miljardöörejä on ennätysmäärä, mutta myös köyhyyttä on paljon ja tuloerot ovat valtavat. Kiinan päästöt ovat maailman suurimmat, ja siten se on avainasemassa ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Kiinan talouskasvu on hiipumassa, ja maa painii lukuisten ongelmien kanssa. Mitkä ovat Kiinan todennäköisiä tulevaisuuspolkuja kohti 2020-luvun loppua?

Kirjoittajat työskentelevät Kiinan parissa:
Outi Luova ja Lauri Paltemaa Turun yliopistossa ja Juuso Kaaresvirta, Eeva Kerola ja Riikka Nuutilainen Suomen Pankissa. Mukana on lisäksi energia-asiantuntija Lauri Myllyvirta ja strategisen ennakoinnin asiantuntija Sari Arho Havren.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
Co-authorsEdited by: Juuso Kaaresvirta and Outi Luova
TitleKiinan talous
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja