Kirsi Vainio-Korhonen & Mikael Korhonen : Wäärentäjä Grandellin elämä ja lankeemukset

€29.80
In stock
Only %1 left
SKU
P-WAAR-42AE15

Väärentäjä kuin murhaaja.

Wäärentäjä Grandellin sattumuksien täyttämä elämäntaival avaa ainutlaatuisen näköalan veijareiden ja lurjusten elämään ja 1800-luvun Suomeen.

Carl Grandell oli vaatimattomista oloista kotoisin oleva mies, joka yritti edetä elämässään niillä keinoilla kuin hänelle oli mahdollista. Silti kruunu piti häntä murhaajan veroisena pahantekijänä.

1800-luvun alun Suomessa ihmisen paikka oli ennalta määrätty, eikä rahvaalla ollut mahdollisuuksia nousta yhteiskunnan portaita ylöspäin. Hitaasti leviävä kirjoitustaito tarjosi nokkelalle henkilölle asemiensa parantamiseen yhden keinon - vaikkakin laittoman ja riskialttiin. Mahtavampiensa vallasta pääsi luikahtamaan ja kohtaloaan pystyi jekuttamaan väärentämällä paitsi rahaa myös työtodistuksia ja erilaisia lupakirjoja. Kiinni jäädessä väärentäjää kuitenkin odotti kuolemantuomio.

Tosielämän veijaritarina väärentäjä Grandellista valottaa tavallisen kansan elämää ja pyristelyä kohtaloaan vastaan 1800-luvun alun Suomessa.

Kirsi Vainio-Korhonen on kirjoistaan useasti palkittu historioitsija ja professori. Vainio-Korhonen on mestari avaamaan historian laajoja kehityskulkuja yksittäisen henkilön tarinan kautta ja yhdistämään historiantutkijan tietotaidon nautinnollisen lukukokemuksen tuottavaan kirjoittamiseen.

Mikael Korhonen on historiantutkija, joka on aiemmin toiminut arkistopäällikkönä Svenska litteratursällskapet i Finlandissa. Korhonen löysi sukututkimuksen yhteydessä esi-isänsä jäljiltä kaksi paksua nippua väärennettyjä seteleitä, jotka johdattivat hänet 1800-luvun väärentäjien jäljille.

More Information
Categories
AuthorKirsi Vainio-Korhonen & Mikael Korhonen
Co-authorsCover design or artwork by: Ville Laihonen
TitleWäärentäjä Grandellin elämä ja lankeemukset
Published2024
LanguageFinnish
Tax Class-
LocationOrimattila
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja