Kirsti Mäkinen : Lollot ja kollot : suomalaista naapurihuumoria
Missä asuvat Suomen lollot ja kollot, holosuut, rämpsäkorvat, hevosvarkaat ja pullopäät? Riemukas kokoelma toispitäjäläisistä käytettyjä pilkkanimiä eli köllejä
Lapuan laiskat, Lopen uupuneet, Ilimajoen ilikiät, Hullu mies Huittisista, Ruoveden ruotokurkut - vanhan kansan pilkkanimet ovat mehevää mutta katoavaa kansanperinnettä.
Erityisesti miesten perinteeseen kuuluneilla kölleillä ärsytettiin naapureita markkinoilla, kirkolla ja kylätappeluissa. Kieli oli köyhän kansan viihdettä ja köllit arjen runoutta, jonka komiikassa on aimo annos irrationaalisuutta.
Kölleiksi kutsuttuja Suomen vanhojen pitäjien pilkkanimiä on kerätty kansan parista useaan otteeseen 1960-luvulle asti kaikkiaan parituhatta kappaletta ja keruusaalis on tallennettu SKS:n kansanrunousarkistoon.
Kouluneuvos Kirsti Mäkinen on koonnut ja toimittanut kölleistä selityksineen laajan ja asiantuntevan teoksen, jonka näkökulma kulttuurihistoriaan on hilpeän epätavallinen. Köllikirjan arvoa lisäävät informatiiviset kartat ja upea mustavalkoinen kuvitus.
Kirsti Mäkisen aiempia kirjoja ovat muun muassa Suomen lasten Kalevala, Sammon sanat ja eläintarinakokoelma Käpälän kosketus.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Special property | Signed, author's dedication |
---|---|
Categories | |
Author | Kirsti Mäkinen |
Title | Lollot ja kollot : suomalaista naapurihuumoria |
Location | Orimattila Shipped the next business day |
Publisher | Otava |
Publication year | 2007 |
Edition | 1 |
Binding | Hardcover with cover picture & dust jacket (hardcover) |
Page count | 349 |
Language | Finnish |
ISBN | 9789511191414 |
Product condition | Good + (K3+) |
Dust jacket condition | Slight wear on edges, otherwise very good |
Other remarks | little abrasion covers, slight skewing on spine |
Height (mm) | 225 |
Depth (mm) | 176 |
Width (mm) | 25 |
Weight (g) | 788 |
Tax Class | Marginaaliverotus |
Keywords | historia, kansanperinne, nimittely, lisänimet |