Klaus Rahikainen : Alussa oli ilo

As low as €12.00
In stock
Only %1 left
SKU
P-ALUS-5DD9DF
See all options

”Alussa oli ilo” on elämäntutkija ja mielenmallittaja Klaus Rahikaisen 17. kirja, joka kuljettaa niin kirjoittajansa kuin lukijansakin perille eli sinne missä me kaikki olemme yhtä. Kirjan kirjoittaminen teki Samavika-Rahikaisen lopulta näkyväksi Elämälle Itselleen, joka meissä kaikissa odottaa kukoistamistaan. Meidän on vain astuttava omien pelkojemme läpi siihen iloon, valoon ja rakkauteen, joka jokaisen ihmisen perimmäinen luonto. Elämä on ihme ja me kaikki ihmiset olemme sen ihmettelijöitä, sen rakkaita ja viattomia lapsia.

Kirja on kirjoitettu koronavuoden aikana, ja siinä nousevat esiin myös aikamme kysymykset terveydestä ja sairaudesta, asiantuntijoiden vallasta ja ihmisen vapaudesta. Tärkeää on totuuden ja valheen tunnistaminen, pelon kohtaaminen sekä erheiden tunnustaminen, anteeksianto, kiitollisuus ja rakastaminen. Se kertoo myös siitä, miten eräs Rahikainen aina välillä kompuroiden opettelee elämään siinä valossa ja pyhyydessä, jonka hänkin perimmäiseksi luonnokseen aavistaa. Ja jos tuo ilon ja rakkauden lähde on Rahikaisessa, sen täytyy olla myös sinussa, rakas lukijani!

”Alussa oli ilo" on sen tietoisen matkan pää, joka alkoi vuonna 1988 Rahikaisen julkaistessa ensimmäisen kirjansa ”Ajatuksen hatara maailma”, josta Pasi Lankinen kirjoitti Hämeen Sanomissa seuraavasti:

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorKlaus Rahikainen
TitleAlussa oli ilo
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja