Lasse Mårtenson : Laiskotellen : niin kuin minä haluan muistaa
Lasse Mårtenson muistetaan menestyslaulajana, muusikkona ja elokuvasäveltäjänä, jonka uralle mahtuu sellaisia menestyssävelmiä kuin Myrskyluodon Maija, Kaikki paitsi purjehdus on turhaa, Laiskotellen, Rikas mies jos oisin, Mä lähden stadiin ja Kaikessa soi blues.
Mårtenson syntyi helsinkiläiseen klassiseen muusikko- ja säveltäjäperheeseen. Hänet lähetettiin sotaa pakoon Ruotsiin. 50-luvulla hän menetti sielunsa jazzille ja pääsi arpajaisvoittomatkalle New Yorkiin. Matka muutti hänen elämänsä. Graafikon koulutuksen mm. Kaj Franckin oppilaana saaneesta Mårtensonista tuli lopulta musiikin työmyyrä, teatterikapellimestari, tuottelias viisusäveltäjä ja suosikkilaulaja. Hän oli yksi 1960-luvun kevyen muusikin suurista nimistä estradeilla ja niiden taustavaikuttajana. 1970-luvulla Mårtenson jätti tähtisateen taakseen ja keskittyi käyttömusiikkiin. Samalla hän omisti suuren osan elämästään saaristolle ja purjehdukselle.
Laiskotellen kertoo Mårtensonin urasta miehen omin sanoin. Mukaan mahtuu viisuja, jazzia ja tv- ja elokuvamusiikkia mutta rivien välistä kuultaa myös kaipaus, joka syntyy kun musiikista tulee miehen suurin rakkaus.
Laiskotellen perustuu Lasse Mårtensonin aiemmin ruotsiksi kirjoittamaan kirjaan Vågspel - såsom jag minns (2011, Vrakblundarförlaget).
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Lasse Mårtenson |
Title | Laiskotellen : niin kuin minä haluan muistaa |