Lennart Oesch : Suomen kohtalon ratkaisu Kannaksella v. 1944
14. kesäkuuta 1944 kenraaliluutnantti K. L. Oesch nimitettiin Kannaksen joukkojen komentajaksi, kun venäläisten suurhyökkäys oli käynnistynyt ja tilanne muuttunut äkkiä kriittiseksi. Suomalaisten etuasema oli murtunut yllättävän nopeasti, samoin oli käynyt taaemman, pääpuolustuslinjaksi määrätyn aseman.
Näissä olosuhteissa uuden komentajan ensimmäiseksi käskyksi ja ainoaksi mahdollisuudeksi tuli vetäytyminen Kannaksen viimeiseen puolustusasemaan Viipurin-Kuparsaaren-Taipaleen -linjalle, missä joukot oli järjestettävä uuteen vastarintaan. Vaikka Viipuri pian menetettiinkin, saavuttivat suomalaiset taistelussaan tässä asemassa kuitenkin ratkaisevan torjuntavoiton, joka tasoitti rauhan tien siedettävin, joskin raskain ehdoin.
Kenraali Oesch luo monipuolisen ja perusteellisen katsauksen Kannaksen tilanteeseen 1944, tapahtumiin, jotka todellakin merkitsevät koko maan kohtalon ratkaisua.
Teoksessa on tarkasteltu laajalti hyökkäyksen taustaa ja perimmäisiä tavoitteita, käyty rohkeasti kritisoimaan korkeimman sotilasjohtomme käsityksiä, päätöksiä ja toimenpiteitä, valaistu tähän asti vielä varjoon jääneitä puolia, osoitettu puolustajan tekemiä virheitä.
Esipuhe: FT Vesa Määttä
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Lennart Oesch |
Title | Suomen kohtalon ratkaisu Kannaksella v. 1944 |
Keywords | sotahistoria, taistelut, sotatoimet |