Leon Goldensohn : Nurnbergin haastattelut
Tohtori Leon Goldensohn oli Yhdysvaltain armeijan psykiatri, joka vastasi Nürnbergin
sotarikosoikeudenkäynnissä syytettyinä olleiden yli kahdenkymmenen Natsi-Saksan johtajan
mielenterveydestä oikeudenkäynnin aikana. Seitsemän kuukauden aikana hän haastatteli syytettyjä
samoin kuin puolustuksen todistajikseen kutsumia Kolmannen valtakunnan entisiä johtajia useita
kertoja, usein hyvin perusteellisesti. Nämä haastattelut julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa
laajemmassa mitassa.
Haastattelut ovat merkittävä lisä Nürnbergin oikeudenkäynneistä ja Kolmannesta valtakunnasta
saatavissa olevaan kirjallisuuteen. Systemaattisesti kerätty aineisto antaa oman todistuksensa
merkittävien natsijohtajien mentaliteetista ja motiiveista. Haastattelut ovat ajoittain häkellyttävän
suorasukaisia ja totuudenmukaisia. Jotkut haastatelluista tunnustavat rikoksensa vaikka
saattavatkin syyttää niistä muita ennen kaikkea jo menehtyneitä Hitleriä, Göbbelsiä ja Bormannia.
Goldensohn porautuu syvälle haastattelemiensa sotilaiden ja virkailijoiden psyykeen ja piirtää
kuvan ihmisistä, jotka ovat pudonneet syvälle tunnustamisen ja kieltämisen väliseen kuiluun.
Samalla he tarrautuvat uskomukseen, että he kaikki halusivat vain työskennellä Saksan parhaaksi,
mutta joutuivat esimiestensä harhaanjohtamiksi.
Kirja on tärkeä ja ainutlaatuinen dokumentti Kolmannen valtakunnan johdosta. Muodoltaan se on
hyvin jäsennetty, helppolukuinen ja kuvaa usein kohteensa niin tarkasti, että syntyy lähes pelottava
läsnäolon tuntu. Kirjan tematiikka, pahuuden psykologia, on aina ajankohtainen. Lisäksi kirjalla on
selkeät temaattiset liittymäkohdat oman aikamme ihmisoikeus-, sotarikos- ja
profilointikeskusteluihin.
Leon Goldensohn oli amerikkalainen lääkäri ja psykiatri, joka liittyi Yhdysvaltain armeijaan vuonna
1943 ja joka sijoitettiin nopeasti Ranskaan ja Saksaan. Hän saapui Nürnbergiin vuoden 1946 alussa,
kuusi viikkoa oikeudenkäynnin alkamisen jälkeen ja viipyi saman vuoden heinäkuuhun.
Robert Gellately on historian professori Floridan osavaltion yliopistossa ja on kirjoittanut useita
teoksia Hitleristä.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Leon Goldensohn |
Title | Nurnbergin haastattelut |
Original title | The Nuremberg interviews |
Keywords | poliittinen historia, oikeudenkäynti, kolmas valtakunta, sotarikokset, syytetyt |