Mai Tolonen : Elin
68 autenttista kirjettä. Elämän jälkiä Amerikasta, Teerijärveltä, Viipurista, Tampereelta, Helsingistä ja Omskista. Salaisuuksia.
Elin Granön kirjeet kulkeutuivat Siperiasta kirjoituspöydän mukana Viroon,
tullakseen luetuiksi sata vuotta myöhemmin.
Mai Tolonen sai kirjenipun käsiinsä. Hän solmi löytyneet tiedonsirpaleet, hämmästyksen ja surun henkilöhistorialliseen romaaniin. Unohdetut elämät aukeavat välähdyksinä: Amerikan-siirtolaisen koti-ikävä, nuoren papinrouvan tunnot Siperian viimaisilla aroilla ja lumituiskuun häviävien pakkotyövankien kahleiden kalina.
Elin Granön tarina avaa ikkunoita eri maailmoihin ja aikakausiin. Elin ei ole vain hahmo menneisyydestä, hänen tarinansa saa lukijan miettimään naisen roolia ja identiteettiä sekä historiallisen muistin painoarvoa.
Espoolainen Mai Tolonen haluaa kirjoittamalla säilyttää menneisyyden naisia, joiden kohtalot eivät ole muuten piirtyneet aikakirjoihin. Elin on Tolosen kolmas romaani. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt siirtolaisromaani "Kupai nau - nähdään pian" (2018) sekä Warelian julkaisema henkilöhistoriallinen romaani "Meiltä on aina lähdetty" (2023). Mai Tolonen on tehnyt kansainvälisen työuransa eurooppalaisen tutkimus- ja innovaatiopolitiikan parissa Helsingissä ja Brysselissä.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Mai Tolonen |
Title | Elin |