Markku Reimaa : Kekkosen kuiskaaja
Suomen kriittiset vuodet aitiopaikalta.
Aaro Pakaslahti (1903-1969) oli korkean tason diplomaatti, joka toimi suuressa roolissa Suomen kriittisissä vaiheissa. Pakaslahti ei halunnut olla vain kumileimasin, vaan otti esimerkiksi vahvasti kantaa talvisodan rauhansopimuksen esittelyä vastaan - tehtävää, joka oli hänelle itselleen langennut. Välirauhan aikana ja seuraavina vuosina hän toimi läheisessä yhteistyössä ystävänsä Urho Kekkosen kanssa. Jatkosodan jälkeen Pakaslahti joutui syrjään ja palasi diplomaatin uralle vasta Kekkosen presidenttikaudella.
Elämäkertateos Kekkosen kuiskaaja täydentää kuvaa isänmaallisen innostuksen sävyttämästä 1920-30-luvuista ja vaikeista sotavuosista. Pakaslahti kirjoitti muistelmat talvisodasta, ja nyt ne täydentyvät tutkimuksella, joka perustuu suureksi osaksi hänen merkintöihinsä ja havaintoihin välirauhan vuosilta, jatkosodan alusta ja näköalapaikalta Euroopassa, missä hän toimi Suomen lähettiläänä Vichyn Ranskassa. Kirja tarjoaa runsaasti havaintoja päätöksenteon ytimestä, osuvia henkilökuvia ja tuoreita tulkintoja monesta keskeisestä Suomen historian polttopisteestä.
Teoksen taustalla on dosentti Johannes Pakaslahden hallussa olevaa aiemmin tutkimatonta aineistoa. Siitä selviää, että Aaro Pakaslahti oli ahkera kirjailija. Teoksen kirjoittaja VTT Markku Reimaa on itse pitkän linjan diplomaatti, joka on toiminut mm. Suomen ETYK-suurlähettiläänä Wienissä ja aseriisuntalähettiläänä Genevessä. Docendo julkaisi vuonna 2015 hänen kirjansa Pohjoismaisia yhteyksiä - Saksan vallan varjossa 1940-1944.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Markku Reimaa |
Title | Kekkosen kuiskaaja |
Keywords | 1930-luku, 1940-luku, 1950-luku, 1960-luku, Suomi, diplomaatit, diplomatia, historia, kansainvälinen politiikka, kansainväliset suhteet, poliittinen historia, suurlähettiläät, ulkopolitiikka |