Marko Juutinen & Jyrki Käkönen : Blokkien paluu
Kiinan bruttokansantuote ohittaa Yhdysvallat vuonna 2027. Voimantuntoinen Kiina ei kuitenkaan ole länsimaistunut, kuten eivät myöskään muut BRICS-maat eli Intia, Venäjä, Brasilia ja Etelä-Afrikka. Ne ovat kansainvälisen talouden menestyjiä, ja ne kyseenalaistavat lännen johtajuuden.
BRICS-maiden mukaan kansainvälinen taloushallinta täytyy uudistaa samoin YK, koska sielläkään ei kansainvälinen demokratia toteudu. Samaan aikaan länsi ajaa mega alueellisia vapaakauppasopimuksia, joiden tavoite on pitää ylivalta lännessä. Mekanismina toimii suhteellisen kilpailukyvyn parantaminen transatlanttisella ja Aasia-Tyynenmeren alueella. Toisaalta tavoite on BRICS-maiden, Kiinan ja nousevien haastajien suhteellisen kilpailukyvyn heikentäminen.
Blokkien paluu kuvaa maailmanjärjestyksen muutosta, globalisaation pelikenttää. Kotijoukkueena ovat Yhdysvallat ja läntinen maailma. Vierasjoukkueena on BRICS ja nouseva Aasia. Onko Suomen viisasta luistella lännen joukkueessa? Onko Suomen etu, että Venäjää työnnetään erilleen Euroopasta ja Suomen itärajasta tulee jälleen kerran kahden blokin välinen raja?
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Marko Juutinen & Jyrki Käkönen |
Coauthors | Jyrki Käkönen |
Title | Blokkien paluu |