Matti Mörttinen & Lauri Nurmi : Sauli Niinistö

As low as €8.80
In stock
Only %1 left
SKU
P-SAUL-410E1F
See all options

Salolainen varatuomari Sauli Niinistö valittiin eduskuntaan 1987, ja hän on toiminut Kansallisen kokoomuksen puheenjohtajana, valtiovarainministerinä, Euroopan investointipankin varapääjohtajana, eduskunnan puhemiehenä ja vuodesta 2012 lähtien tasavallan presidenttinä. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Niinistö teki Suomen poliittisen historian ääniennätyksen. Vuoden 2018 presidentinvaaleissa hänen äänimääränsä presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella oli peräti 62,6 prosenttia.

Sauli Niinistö - Mäntyniemen herra tarjoaa lukijoille aiempaa laajemman henkilökuvan ja ennen kaikkea analyysin Niinistön poliittisesta urasta 1980-luvulta vuoteen 2018 saakka.

”Sauli Niinistön ura on poikkeuksellinen, koska hänen suosionsa on vain kasvanut, vaikka hänen poliittiset vastustajansa ovat yksi kerrallaan menettäneet suosionsa”, kommentoi Lauri Nurmi.

Matti Mörttisen mielestä Niinistön poikkeuksellisuudessaan kiehtova ura olisi toisaalta voinut hyvinkin katketa moneen aiempaan vaiheeseen. ”Kiinnostavaa on, mikä kaikki on suunniteltua ja mikä sattumaa.”

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja