Mika Kulju : Kirjeitä Raatteen tieltä : suomalaisen kersantin sotapolku Suomussalmelta Sallaan
Näin toivoi kersantti Heikki Kulju pakkasen auttavan Kuhmossa 13.2.1940 kirjoittamassaan kirjeessä. Kolme päivää myöhemmin hän oli harvinaisen hyvällä tuulella, kun vaimo oli lähettänyt valokuvia kotoa. Korsussa saattoi kuvia katsellessa mennä tuntikausia yksinäisiin ajatuksiin vaipuneena.
Suomussalmen ja Kuhmon taistelut ovat kansainvälisestikin tunnettuja mutta jatkosodan Sallan taisteluista 1941 on kirjoitettu vähän. Täällä Suomen aseveli Saksa koki itärintamansa ensimmäisen sotilaallisen epäonnistumisensa. Suomalaisille kävi pian selväksi, että rinnalla taistelleet saksalaiset joukot eivät pärjäisi arktisessa sodassa. Usko sodan voittoon alkoi jo silloin hiipua.
Korpisodan karu todellisuus käy ilmi kirjeissä, joita Heikki Kulju kirjoitti rintamalta kotiin. Niistä viimeinen saapui Tornioon heinäkuun lopulla 1941. Kirjeitä Raatteen tieltä on kersantti Heikki Kuljun (1915-1941) sotapolun kuvaus ja samalla läpileikkaus menestyneen tietokirjailijan tähänastiseen tuotantoon.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Mika Kulju |
Title | Kirjeitä Raatteen tieltä : suomalaisen kersantin sotapolku Suomussalmelta Sallaan |
Keywords | talvisota, jatkosota, sotatoimet, sotarintama, Raatteen tien taistelu |