Mika Roito & Pekka Salmela : Koko lihan maku

€30.60
In stock
Only %1 left
SKU
P-KOKO-D0E9F2
See all options

Ruoanlaitto ei saa olla vakavamielistä vääntöä, vaan vapauttavaa ja riemastuttavaa tekemistä sekä oivaltamista.

Kirjan resepteistä paistaa, että tekijät tekevät ruokaa suurella sydämellä ja lusikka koko ajan valmiina – ”maistamme raaka-ainetta, maistamme kypsyvää tuotetta ja maistamme kypsää tuotetta. Raaka-aineet
kuitenkin maistuvat aina erilaisilta – riippuen kasvattajasta, vuodenajasta ja säilyttämisestä. Maistakaa siis ruokaa ja reagoikaa raaka-aineiden makuihin.”

Kirjan ohjeet on tehty kotikeittiössä toteutettaviksi. Lisäksi Sous-vide-kokkeja varten kunkin otsikon alla on nuotit annoksen kypsentämiseen sirkulaattorissa. Annosten maut taas perustuvat komponentteihin,
joiden maut tukevat toinen tosiaan. Kokonaisuus on järjestään parempi kuin osiensa summa.

Vaikka kirja nojaa vahvasti lihaan, on siinä otettu huomioon lihan järkevä osuus annoksissa. Tekijät panostavat vahvasti kasviksiin ja niiden rooli on
suurempi kuin niiden maailman tylsin nimi – lisuke – antaa olettaa. Kasvikset, pavut ja linssit näyttelevätkin omaa vahvaa rooliaan kirjassa.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorMika Roito & Pekka Salmela
CoauthorsPekka Salmela
Co-authorsPhotographs by: Tommi Anttonen
TitleKoko lihan maku
Keywordsliha, liharuoat, raaka-aineet, ruoanvalmistus, ruokaohjeet, tyhjiökypsennys
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja