Olavi ym. Kaukonen (toim.) : Huumeiden käyttäjä hyvinvointivaltiossa

As low as 4.50 €
In stock
Only %1 left
SKU
P-HUUM-CEA997
See all options

Huumeiden käyttö Suomessa lisääntyi 1990-luvulla. Erilaisten huumeiden kirjo on myös kasvanut. Tämä kirja palauttaa määrällisesti ja laadullisesti muuttuneen huumausainekysymyksen yhteiskunta- ja sosiaalitieteelliseen keskusteluun. Teoksessa analysoidaan ja paikannetaan huumeisiin liittyviä ilmiöitä eri näkökulmista: siinä tarkastellaan päihdekulttuurin muutosta ja pohditaan yhteiskunnallisen huumekysymyksen ratkaisumalleja.Esille tulee huumeiden käyttö osana länsimaista modernisaatiota ja osana tuottoisaa kansainvälistä kauppaa. Teoksessa pohditaan huumeiden käytön laadullisia muutoksia, sosiaalista jakautuneisuutta ja haittojen, erityisesti huumekuolemien lisääntymistä ja median roolia niissä. Mukana on myös etnografinen tutkimus heroiinin ja amfetamiinin käyttäjien elämästä. Kirjoituksissa tarkastellaan myös päihdehuollon kehitystä osana hyvinvointivaltion muutosta, poliisin suorittamia tehoiskuja ja lainsäädännön muutoksia.

Kirja on tarkoitettu oppikirjaksi ja oheislukemistoksi yliopisto- ja ammattikorkekoulutasoisiin opintoihin. Teoksen kirjoittajat ovat sosiologian, sosiaalipolitiikan, kriminologian, oikeustieteen ja sosiaalihistorian aloilta.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorOlavi ym. Kaukonen (toim.)
CoauthorsPekka Hakkarainen & Juha Partanen
TitleHuumeiden käyttäjä hyvinvointivaltiossa
Keywordslainsäädäntö, käyttö, päihteet, huumeet
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja