Oula Silvennoinen : Salaiset aseveljet : Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933-1944
Uusiin lähteisiin perustuvaa käänteentekevää tietoa Suomen ja Saksan yhteistyöstä jatkosodassa
Valtiollisen poliisin ja kansallissosialistisen Saksan turvallisuuspoliisin yhteistyö alkoi pian natsien noustua valtaan vuonna 1933. Välirauhan kesänä 1940 yhteistyö syveni salaiseksi aseveljeydeksi, jonka myötä valtiollinen poliisi ryhtyi käytännössä Saksan turvallisuuspoliisin avustajaksi.
Yhteistyön kohtalokkain vaihe käynnistyi jatkosodan syttymisen jälkeen kesällä 1941. Yhtenä seurauksena tästä olivat valtiollisen poliisin toimeenpanemat ihmisluovutukset Saksan viranomaisille.
Oula Silvennoinen osoittaa tutkimuksessaan, että yhteistyöllä oli myös toinen, kokonaan salattu ulottuvuutensa. Valtiollinen poliisi ryhtyi Lapin alueella avustamaan Saksan turvallisuuspoliisin salaisen erikoisyksikön toimintaa tavalla, joka pakottaa arvioimaan uudelleen kysymyksiä Suomen osallisuudesta ja syyllisyydestä natsien sotarikoksiin.
Aselevon jälkeen osa asioista perillä olleista valtiollisen poliisin virkailijoista lähti Suomesta. Muiden vaikeneminen on varmistanut sen, että Gestapon kanssa tehdyn yhteistyön yksityiskohdat ovat pysyneet tähän saakka salassa.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Oula Silvennoinen |
Title | Salaiset aseveljet : Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933-1944 |
Keywords | kansainväliset suhteet, yhteistyö, tiedustelu, turvallisuuspoliisi |