Paavo Rantanen : Suomi kaltevalla pinnalla : välirauhasta jatkosotaan

As low as €10.50
In stock
Only %1 left
SKU
P-SUOM-CE04F0
See all options

Talvisodan jälkeistä rauhanaikaa kutsuttiin Suomessa välirauhaksi jo ennen kuin aseet olivat vaienneet. Rauhan kovat ehdot herättivät Suomessa katkeruutta, ja uutta yhteenottoa Neuvostoliiton kanssa pidettiin todennäköisenä. Tie jatkosotaan ei kuitenkaan ollut suoraviivainen tai itsestään selvä.

Rauhan tultua Suomi oli saarroksissa. Saksa ei ollut vielä aseveli, ja Neuvostoliitto taas sulautti häikäilemättömästi Baltian maat itseensä. Kumpikaan suurvalta ei katsonut hyvällä Pohjoismaiden kaavailuja puolustusyhteistyöstä. Niillä oli kuitenkin vaatimuksia Suomelle: Suomi esimerkiksi toimi kauttakulkumaana sekä puna-armeijan että Saksan sotilaille. Suurvaltapolitiikka kärjistyi, kun Saksa kiinnostui englantilaisten hallinnoimasta Petsamon nikkelikaivoksesta. Neuvostoliittokin pyrki samalle apajalle, ja kiistasta tuli pahin ongelma Suomen idänsuhteissa.

Suomi kaltevalla pinnalla kertoo uhmamielen, varovaisuuden ja uhkakuvien värittämästä ajanjaksosta - vääjäämättömästä luisusta kohti uutta sotaa. Samoin kuin Rantasen edellisessä kirjassa Vaikea tie rauhaan lukija pääsee näkemään hyvin läheltä, miten päättäjät toimivat Suomen kohtalonhetkillä. Äänessä ovat päiväkirjamerkintöjen ja muiden dokumenttien kautta poliitikot, sotilaat, diplomaatit ja muut aikalaiset.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorPaavo Rantanen
TitleSuomi kaltevalla pinnalla : välirauhasta jatkosotaan
Keywordskansainväliset suhteet, poliittinen historia, ulkopolitiikka, välirauha
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja