Pekka Kauppala : Paluu vankileirien teille : Suomesta Neuvostoliittoon luovutettujen kohtalo 1940-1955

As low as €16.00
In stock
Only %1 left
SKU
P-PALU-21E787
See all options

Elina Sanan tutkimus Luovutetut käsitteli Suomesta Saksaan pakkoluovutettuja juutalaisia ja sai ilmestyessään aikaan kansainvälisen kohun. Tämän vuoksi valtioneuvoston kanslia päätti aloittaa tutkimushankkeen sotavankeina kuolleiden ja luovutettujen kohtaloista.

Filosofian tohtori Pekka Kauppala on tutkinut Suomesta Saksaan ja Neuvostoliittoon luovutettujen ihmisten kohtaloita. Näihin lukeutuivat puna-armeijan sotavangit, heimosoturit, inkerinsuomalaiset, virolaiset ja vangiksi otetut saksalaiset. Kauppala kertoo nyt ensi kertaa, minkä tyyppisiin oloihin palautetut joutuivat, kuinka he kestivät stalinistisen hirmuhallinnon ja millaiseksi heidän elämänsä myöhemmin muuttui. Hän nostaa esiin myös yksittäisiä kohtaloita, kuten esimerkiksi ”Pronssisoturi” Kristjan Palusalun ja Vlasovin propagandapäällikön Mileti Zykovin traagisen tarinan. Lähdemateriaalina ovat muun muassa lukuisat aiemmin salaiset arkistot Venäjällä, Saksassa, Virossa ja Suomessa sekä eloonjääneiden haastattelut.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorPekka Kauppala
TitlePaluu vankileirien teille : Suomesta Neuvostoliittoon luovutettujen kohtalo 1940-1955
Keywordsvirolaiset, inkeriläiset, sotavangit, neuvostoliittolaiset
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja