Pekka Räihä : Arjen ihmeitä

€25.80
In stock
Only %1 left
SKU
P-ARJE-467F39
See all options

”Voi perustellusti sanoa kirjaasi kulttuuriteoksi. Pelastit yhteiseksi omaisuudeksi sellaista, mikä kohta olisi painunut unholaan. Samalla kirjasi on arvonanto itsestään numeroa tekemättömien vakaumukselliselle auttamistyölle.” - Veli-Matti Värri, kasvatustieteen professori, Tampereen yliopisto

Osmo ja Taimi Peltonen pitivät Parkanon Kirjaskylässä kristillistä miesten päihdehoitokotia, Narkomaanikotia, vuosina 1976-1989. Käsissäsi oleva kirja on hoitokodin toimintaan osallistuneiden arjen kuvauksia tuolta ajalta. Äänen kirjassa saavat niin toiminnasta vastanneet perheineen kuin hoidossa olleet miehet sekä vapaaehtoiset työntekijät ja auttajat läheltä ja kaukaa, naapureita unohtamatta. Narkomaanikodin toiminta nojasi vapaaehtoistyön ja tukijoiden lahjoitusten varaan sekä lujaan uskoon. Mitään säännöllisiä tulovirtoja ei ollut. Turva oli Taivaan Isä. Kirja piirtää kuvaa uskon merkityksestä vastoinkäymisten kohtaamisessa. Samalla se kertoo paitsi pyyteettömän auttamisen myös lähimmäisistä välittämisen tärkeydestä.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja