Peter Metcalf : Antropologia

As low as €21.00
In stock
Only %1 left
SKU
P-ANTR-99561F
See all options

Carl von Linne määritteli vielä vuonna 1757, että eurooppalaiset ovat ”keltaruskeahiuksisia ja sinisilmäisiä”. Tuntemattoman määrittely on historiassa osoittautunut oman elinpiirinsä sokeuttamille tutkijoille vaikeaksi. Esimerkiksi hirviöt, noidat ja puoli-ihmiset ovat kautta aikojen olleet käteviä kategorioita, joihin voi siivota itselle vieraat ja pelottavan tuntuiset olennot.

Antropologia esittelee kulttuurien tutkimuksen käytännön työtä, keskeisimmät tutkimusalat ja alan kehitystä. Kirjassa selvitetään, mitä kulttuurilla tarkoitetaan antropologian tutkimuskohteena ja millaisilla menetelmillä kulttuuria tutkitaan. Teoksessa virheelliset käsitykset erillisistä ihmisroduista romutetaan. Lisäksi selviää, miten järjestäytynyt yhteiskunta voi hyvin toimia ilman valtiomaista rakennetta tai erillistä johtajaa ja kuinka perhesuhteisiin ja kuolemaan suhtaudutaan eri puolilla maailmaa.

Esimerkit antropologian merkittävimmistä oivalluksista osoittavat, kuinka tärkeää muunlaisten kulttuurien tuntemus on sekä toisten että oman yhteiskunnan ilmiöiden ymmärtämisessä. Teos toimii johdatuksena antropologiaan opintojaan aloittavalle sekä helppotajuisena matkana maailman ympäri kielistä, kulttuureista ja uskonnoista kiinnostuneelle lukijalle.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorPeter Metcalf
CoauthorsTimo Kallinen & Matti Eräsaari ym.
Co-authorsTranslated by: Matti Eräsaari, Timo Kallinen and Katja Uusihakala
TitleAntropologia
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja