Peter von Bagh : Tähtien kirja
Errol Flynn, Ingrid Bergman, Brigitte Bardot, James Dean, Marilyn Monroe, Meryl Streep, Tom Hanks parisataa maailman suurinta elokuvatähteä
Tähti-ilmiö kristallisoitui 1910-luvulta lähtien sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Tähdet ruumiillistivat ideoita ja ideaaleja kuin kreikkalaiset jumalat aikoinaan.
Julkisuuskoneisto pyöri jo 1930-luvulla mielettömillä kierroksilla. Tähden rooli alkoi käsittää paljon muutakin kuin esiintymisen elokuvassa: oli henkilökohtaisia mainostilaisuuksia, tuote-esittelyjä, mainoksia. Takana oli yleisön kyltymätön uteliaisuus: mitä tähdet söivät, mitä he harrastivat, ketä he rakastivat ja mitä he vihasivat.
Peter von Bagh esittelee runsaasti kuvitetussa suurteoksessaan maailman suurimmat elokuvatähdet ja piirtää heidän keskeisten elokuviensa kautta samalla esiin monisärmäisen kuvan 1900-luvun elokuvasta ja populaarikulttuurista.
Loistava selailukirja. Vakavaa ja painokasta kuvaa ja tekstiä kevyesti, ilmavasti ja inspiroivasti!
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Peter von Bagh |
Title | Tähtien kirja |
Keywords | elokuvanäyttelijät, elokuvat, elokuva, tähteys |